Taaken Australian kiertue peruttu – syytetään äärioikeistosympatioista

Neljä kaupunkia käsittävä kiertue perutaan kokonaan.

08.01.2023

Norjalainen black metal -bändi Taake on jälleen kohun keskellä. Tälläkin kertaa syynä on kiertueen peruuntuminen väitettyjen äärioikeisto- ja anti-islam-sympatioiden takia.

Taaken Amerikan kiertue peruttiin vuonna 2018 samoihin syihin vedoten.

Yhtyeen oli määrä esiintyä Sydneyssä, Brisbanessa, Melbournessa ja Adelaidessa. Nyt keikkajärjestäjät ovat kuitenkin ilmoittaneet kiertueen peruuntumisesta ”syistä, jotka eivät ole meidän hallinnassamme”.

Yhdysvaltalaisen Akhlysin oli määrä esiintyä samalla kiertueella. Myös Akhlysia on syytetty äärioikeistolaisen ideologian kannattamisesta.

Lisää luettavaa