Myrkurin sydän ja sielu Amalie Bruun on mielenkiintoinen nainen. Hän on työskennellyt mallina, esiintynyt Chanelin mainoksessa, tehnyt ilmeisen trendikästä popmusiikkia New Yorkin ytimessä ja päätti kaiken tämän jälkeen perustaa – tietysti – black metal -yhtyeen.
Myrkur sai alkunsa noin kaksi vuotta sitten. Olet julkaissut tänä aikana jo yhden ep:n (Myrkur, 2014), kokopitkän M-levyn sekä kolme pienempää julkaisua. Julkaisutahti vaikuttaa nykymittapuulla suhteellisen hurjalta, joten sinulla lienee melko selkeä visio bändin suunnasta?
– En kutsuisi Myrkuria varsinaisesti bändiksi, koska tämä on täysin oma juttuni. Voisin sanoa, että minulla on ollut olemassa idea tällaisesta projektista jo kauan. Se rupesi saamaan muotoaan joskus myöhäisessä teini-iässä. Tätä ennenhän olin soittanut lähinnä folkkia ja klassista musiikkia, tanskalaislähtöinen multi-instrumentalisti kertoo.
Sinut tunnetaan kansainvälisissä musiikkipiireissä parhaiten Ex Cops -yhtyeestä sekä omalla nimelläsi julkaistusta soolomateriaalista. Musiikillisesti nämä projektit ovat kaukana Myrkurista, joten oliko black metaliin ja erityisesti sen aggressiivisuuteen tarttuminen sinulle erityisen hankalaa?
– Ei ollut, ei todellakaan. Popurani jälkeen olin niin täynnä vihaa ja raivoa, että siirtymä oli erittäin helppo luonnollinen. Tunteeni ja persoonallisuuteni olivat täysin tukahdutettuja, joten tämän kaiken täytyi päästä ulos jotain kautta.
M-levy sisältää paljon tyypillisiä skandinaavisia black metal -vaikutteita sekä erityisesti 1990-lukulaiseen norjalaiseen mustaan vivahtavia kansanmusiikkielementtejä. Myrkurin tapauksessa folk kumpuaa luonnollisesti kaukaa Bruunin lapsuudesta.
Kirjoititko M:n jonkinlaiseksi kunnianosoitukseksi tanskalaisille juurillesi ja kotimaallesi?
– Kyllä, levy on osittain juuri sitä. Toivottavasti tulen aina muistamaan ja kunnioittamaan juuriani. Samalla levy on myös jotain paljon henkilökohtaisempaa ja monimutkaisempaa kuin ainoastaan yhden naisen suhde johonkin valtioon tai alueeseen.
Myrkurin soundin takana häärää monista yhteyksistä tuttu tuottaja, Ulver-mies Kristoffer ”Garm” Rygg. Ei lienee siis sattumaa, että M:ltä löytyy todella suoria vaikutteita vanhaan Ulver-tuotantoon ja erityisesti sen klassikkostatusta nauttivaan Bergtatt-albumiin (1995).
Kuinka ajauduit yhteistyöhön Garmin kanssa?
– Otin häneen yhteyttä, koska hän oli yksinkertaisesti ainoa tuottaja, jonka kanssa halusin tehdä töitä. Onnekseni hän piti ep:stäni ja tahtoi tuottaa myös ensimmäisen levyni.
Musiikkisi eroaa raa’asta, pimeästä ja yltiösaatanallisesta ”perusblackistä” lähinnä siinä, että se on monin paikoin erittäin kaunista ja unenomaista. Onko tavoitteenasi rikkoa jotain black metalin kirjoittamattomia sääntöjä ja raja-aitoja?
– Näinkin voisi varmasti sanoa. Minulla on ollut vaikeuksia saada mitään irti niin sanotusti ”tavallisesta musiikista”, joten tulen etsimään aina erilaisia ääripäitä enkä välitä paskan vertaa siitä, mitä sääntöjä tai normeja eri genrejen sisälle on asetettu.
Haastattelu julkaistu Infernossa 7/2015.