Waltteri Väyrynen ei jatka enää Paradise Lostissa – ”Nämä eivät ole hyvästit”

Suomalaisrumpali jatkaa musiikkihommia muissa merkeissä.

07.09.2022

Vuodesta 2015 Paradise Lost -yhtyeen rumpalina toiminut Waltteri Väyrynen ei jatka enää bändin riveissä. Yhtye julkaisi some-kanavissaan Väyrysen tiedotteen asiasta.

”Matka on ollut uskomaton ja olen hullun ylpeä, että sain olla osa tämän legendaarisen bändin historiaa, pääsin soittamaan satoja keikkoja ympäri maailman ja sain soittaa kahdella studiolevyllä”, Väyrynen kirjoittaa.

”Haluan alleviivata, että päätökseni ei johdu siitä, että välillämme olisi pahaa verta tai mitään muutakaan draamaa. Tulen aina pitämään bändin jätkiä ystävinäni ja tulen kaipaamaan heitä syvästi.”

”Mitä itseeni tulee, niin tulette kuulemaan minusta lisää hyvin pian eli nämä eivät ole hyvästit.”

Paradise Lostin tulevalla Euroopan-kiertueella rumpalina toimii kitaristi Greg Mackintoshin Strigoi-sivuprojektista tuttu Guido Montanarini.

Lisää luettavaa