Etsi
Metallica ja sinfoniaorkesteri kohtaavat jälleen.
Lars Ulrich kaiveli vhs-arkistojaan Metallica Mondays -sarjaa varten.
Mukana myös mm. Phil Demmel ja Mike Portnoy.
Metallica on käyttänyt Morriconen sävellystä keikkojensa intronauhana lähes 40 vuoden ajan.
On muuten komeita kiesejä.
Hevijättiläinen kaiveli VHS-arkistojaan.
Tuomas Holopainen sanoo lisäksi haluavansa tulla muistetuksi Endless Forms Most Beautiful -albumista.
Parikymppiset Metallica-muusikot olivat kovassa iskussa debyyttilevyn julkaisua juhlistaessaan.
Metallica juhlisti kiertueellaan 20 vuotta täyttänyttä klassikkoalbumiaan.
Metallica Mondays -sarjassa hypätään tällä kertaa vuoteen 1991.
Münchenissä kuultiin muun muassa The Frayed Ends of Sanity sekä The Unforgiven II.
Kirk Hammett, Charlie Benante ja John 5 hauskanpidossa.
Konsertti oli osa World Magnetic -kiertuetta.
All Within My Hands -säätiö lahjoitti rahaa kaikkiaan neljälle eri taholle.
Mukana myös Lars Ulrichin terveiset.
Uusia konserttitaltiointeja ilmestyy viikoittain.
Suosikkibändi löytyy nyt myös merestä.
Loput tälle vuodelle kaavaillut keikat toteutuvat suunnitelmien mukaan, vakuuttaa Hetfield.
Mustaine ei suostunut Metallica-leirin vaatimuksiin antaa Lars Ulrichille osuuksia kappaleiden oikeuksista.
Papa Het on palannut.
Metallica-kitaristi myös epäilee levymyynnin painavan liikaa valintakriteereissä.
Kirk Hammettin mukaan alan kehitys kohti Napsterin viitoittamaa suuntaa oli väistämätöntä.
Myös muun muassa Megadethin ja Faith No Moren jäsenet ovat muistaneet edesmenneen basistin isää.
Onneksi olkoon, Rask!
Muutkin muusikot ovat ojentaneet auttavan kätensä.