Ajattoman onnistunut näyte siitä, mitä perinteinen doom voi parhaimmillaan olla – arviossa Orodruin

Julkaistu Infernossa 1/2020.

Orodruin
Ruins of Eternity
Cruz del Sur

Viitisentoista vuotta sitten nämä jenkkidoomailijat nostivat nimensä useammankin tuomiometallistin huulille. Mikä oli tämä yhtye, jonka kanssa itse suuri ja mahtava Reverend Bizarre suostui tekemään splitin?

Sittemmin bändin liikkeet ovat olleet perin hitaita. Debyyttipitkä Epicurean Mass ilmestyi vuonna 2003, ja nyt heti perään saamme nauttia yhtyeen toisesta pitkäsoitosta, joka kaikeksi onneksi lunastaa sille vuosien varrella kasaantuneet odotukset.

Yksinkertaisesti sanottuna Ruins of Eternity sisältää rakkaudella tehtyä, lämminhenkistä ja perinteisiin pureutuvaa doom metalia. Candlemassin, Black Sabbathin ja hivenen rokkaavamman Reverend Bizarren ystävät löytävät levyltä monia syitä rakastaa. Myös Count Raven ja Lord Vicard nousevat hakematta mieleen.

Orodruin ei ole erityisen raskas tai millään muullakaan mittarilla äärimmäinen bändi. Soundit ja yhtyeen tapa säveltää hakevat inspiraatiota kaukaa menneisyydestä. Ajoilta, jolloin sävellystaidot menivät vielä muotoseikkojen edelle. Man of Peacen haikeasti soivat kitarat ja aaltoilevat tunnelmoinnit ovat hyviä esimerkkejä bändin näpeissä asuvista taidoista.

Ruins of Eternity on ajattoman onnistunut näyte siitä, mitä perinteinen doom metal voi parhaimmillaan olla – ei hautajaismaista venyttelyä tai loputonta raahautumista, vaan sävykästä kitarointia ja tunteikasta puhdasta laulua painottavaa sielunmessua. Eihän tässä järin valoisia maisemia maalailla, mutta bändin eeppisiä korkeuksia hakeva synkeys osaa olla myös nostattavaa.