Death doom tahi sen vakavampi ilmentymä funeral doom on helkkarin hankala laji. Kuulija pitäisi saada koukutettua instrumentaali-ilottelun sijaan elämää, tai siis kuolemaa, suuremmalla tunnelmalla. Eivätkä onnistuneet kappalekokonaisuudetkaan tekisi pahaa.
No, sellaisista on toki huono mennä puhumaan vaikkapa jonkun Esotericin kohdalla, jonka levyt saattavat kestää parisen tuntia. Britit luottavat tanakasti musiikillisen hypnoosin voimaan, ja siinä vaiheessa ainakin meikäläisen suhteen peli on menetetty.
Seattlen ynseistä sateista syntynyt Isenordal on ehtinyt kolmanteen levyynsä. Rakennuspalikat ovat järjestyksessä. On matalalta örisevä miessolisti ja enkelimäinen naislaulaja. On viulua, pianoakin. Kappaleet saavat paikoin folkahtavia sävyjä ja porukka taitaa soitintensa salat. Mutta kun kappaleet jäävät ajelehtimaan kuin tyhjä vene ulapalla.
Viisi kappaletta tuntiin tarkoittaa pitkiä biisejä. Eikä Requiem for Eirênê onnistu kaivautumaan mieleen kuten tämän lajin parhaat. Kahteen edeltäjäänsä verraten levy on silti miellyttävämpää kuultavaa ja soundillisesti selkeä tasonnosto. Koska suunta on nousujohteinen, samaa voinee odottaa varovaisesti tulevaltakin.