Faktahan on, että Eissi määrää, teki mies sitten kelpoja tai parempia levyjä. KISS-veteraanin melodiantaju, riffikäsi ja omalaatuinen tatsi niin kitaran varressa kuin mikin takana ovat taatusti tunnistettavia ja aina ilahduttavia elementtejä.
Frehley tuntuu olevan oivassa luomisvireessä, Spaceman kun ilmestyy verrattain nopeasti parin edellisen tuotoksen perään. Ja kelpaahan tällaista hyvää peruslaatua julkaista. Nytkin tarjolla on napakkaa hard rockia vähän kierolla mutta rennolla Ace-twistillä.
Spaceman on astetta parempi kuin laimeaksi jäänyt Space Invader (2014) – kenties coverlevy Origins (2016) avasi melodiahanoihin muodostuneita tukoksia. Hittejä tälläkään kertaa tuskin siunaantuu, mutta levy nostaa silti miehen profiilia mukavasti. Vetreästi veivaava Frehley on vieläpä soittanut suurimman osan instrumenteista itse, mitä nyt Gene Simmons piipahtaa vierailemassa basson varressa yhdellä biisillä ja rumpalit – parilla raidalla mukana on myös vanha aisapari Anton Fig – avittelevat. Ja aivan mainioltahan tuo kuulostaa.
Spaceman tuntuu katselevan teemoiltaan vankasti taaksepäin. Frehley muistelee sitä ja tätä hyvien aikojen perään sympaattisen setämäisesti haikaillen. Pelimiestä ukkelissa on edelleen sen verran, että joku tyttökin saa osansa. Kokonaisuutena levy on vanhakantainen, mutta silti perin lämminhenkinen ja hyvinkin ainutlaatuinen, juuri kuten Ace Frehley.