Vuosituhannen alusta musiikkia julkaissut milanolainen Giöbia leipoo maittavaa avaruuskakkua rehellisesti menneisyyden resepteillä.
Erittäin psykedeelisessä touhussa on usvaa ja utua muinaisen Pink Floydin tapaan, joskin soundimaailma on miellyttävästä vintage-tuhnakkuudestaan huolimatta astetta ronskimpi. Järin heavyä meno ei ole, vaikka rummut soivat isosti ja kielisoittimissakin on rouheutta. Yleissoinnissa on niin paljon kaikua, syntetisaattoria ja muuta vätvätintä, että ihan silkkaa psykerockiahan tämä on.
Pääosin instrumentaalinen meininki on sopivan napakkaa eikä äidy päättömäksi haahuiluksi. Touhussa on sen verran elokuvallisuutta ja tarinallista virettä, että pidemmätkin kappaleet pitävät mielenkiinnon yllä kohtuullisesti. Satunnainen laulu on totta kai efektoitu kuplivaksi kuin Monster Magnetilla pahimmillaan.