Norjalaisen black metalin pioneerin uraa voi kutsua hyvällä syyllä varsin värikkääksi, ja Mayhem on todennäköisesti tuttu myös heille, jotka eivät ole sen musiikkia kuulleet. Taustalta löytyy niin itsemurhaa, murhaa kuin poltettuja kirkkoja. Vaan ei niistä sen enempää. Debyyttilevy De Mysteriis Dom Sathanasin (1994) jälkeen yhtye oli joka tapauksessa kriisissä, kun yhtyeen keskushahmo, kitaristi Euronymous, oli kuollut ja murhaaja-basisti Varg Vikernes telkien takana.
Surullisenkuuluisien tapahtumien jälkeen rumpali Jan Axel ”Hellhammer” Blomberg kasasi orkesterin uudelleen miehistöllä, joka sisälsi niin vanhaa kuin uutta. Alkuperäinen basisti Jørn ”Necrobutcher” Stubberud palasi rivistöön, kuten myös Deathcrush-ep:llä (1987) äännellyt solisti Sven Erik ”Maniac” Kristiansen. Uutena kasvona esiintulonsa suoritti kitaristi Rune ”Blasphemer” Eriksen, jonka johdolla Mayhem sukelsi musiikillisesti huomattavasti progressiivisempaan ja abstraktimpaan maastoon.
Bändin toinen pitkäsoitto Grand Declaration of War (2000) on saanut Season of Mist -julkaisun myötä uuden ilmeen. Uudelleenmiksattu ja -masteroitu versio on äänimaailmaltaan astetta tuhdimpi kuin alkuperäinen, ja hyvä niin. Nappuloita väännellyt Paradise Lost -tuottaja Jaime Gomez Arellano on lisännyt levylle hieman lämpöä ja alapäätä, mikä tekee levystä entistä vahvemman elämyksen. Vaikka alkuperäinen teos on laadukas, sen ohuet soundit ja ehkä turhankin steriili tunnelma hieman etäännyttivät kuulijaa. Nyt sävellykset kykenevät lunastamaan täyden potentiaalinsa.
Ilmestyessään ensi kertaa levy sai hyvin ristiriitaisen vastaanoton. Puristisimmat fanit eivät sulattaneet progevaikutteita ja kokeellisia äänimaisemia, ja monet olivat jopa sitä mieltä, että yhtyettä ei voi olla olemassa ilman Euronymousta. Vaikka muutoksen tuulet olivat puhaltaneet, mielestäni Mayhem onnistui säilyttämään musiikissaan sen synkkyyden ja pimeyden, joka on aina ollut osa sen tosiolemusta.
Ehkä tämän julkaisun myötä levystä innostuvat nekin, jotka eivät siitä aikoinaan välittäneet. Itse suosittelen ainakin kokeilemaan. Teos ei ole helppo, mutta sen riipivä ja hajottava tunnelma aiheuttaa väristyksiä iholla.