Fortið – Pagan Prophecies

Fortið
Pagan Prophecies

Todellisuudessa yhtyeen musiikki ei ole kokenut suuriakaan muutoksia, vaan ilmaan tärähtelee edelleen eeppistä ja sopivissa määrin melodista pakanametallia vahvoilla norjablackpainotuksilla. Vastaavaa musiikkia ovat distrolistat puolillaan, mutta yhtyeen johtohahmo Einar Guðmundsson (aka Eldur) osoittaa keskimääräistä omalaatuisempaa musiikillista luovuutta.

Islannista viitisen vuotta sitten Norjaan ajautunut Eldur pieksee kolmikkonsa kanssa ulos päällisin puolin pätevää ja terävää hakkausta, mutta tällä erää kokonaisuus jää jokseenkin keskeneräiseksi – etenkin jos sitä vertaa kahteen viimeiseen Völuspá-levyyn, joilla Fortið oli selkeästi parhaimmillaan.

Kevyesti keskivertoa parempaa tummemman koulukunnan rohinaa tarjoileva Pagan Prophecies saattaa tarjota miellyttäviä hetkiä vaikkapa Emperorin, Enslavedin ja Helheimin muinaisiin tuotoksiin mieltyneille, mutta matkaa genrensä tunnustettuihin klassikoihin on pitkälti.