Jos bändi on nimetty maanrakennuskoneen mukaan ja ukkeleilla on partaa lärvissä sekä rekkamieslippistä ja flanellia yllä, tyyli on aika vaivatta ounasteltavissa. Stoneriahan se.
Konstailematonta aavikkorockia puksutteleva hollantilaisbändi on sarallaan aivan oiva. Bändin neljäs pitkäsoitto on muikeasti rullaava ja muhevasoundinen albumi. Svengiä, mureutta ja sopivan letkeästi keulivaa melodiaa löytyy, ja kokonaisuus tuntuu vaivattomalta. Myös asenteessa on särmää, eli ihan vetelimpiä nuudelipolvia kopla ei edusta.
Fu Manchun rokkaavuus on paikoitellen läsnä, puolimelodisesti toteavan laulunkin osalta. Myös Clutch on tummasävyisemmissä lanauksissa selkeä verrokki. Kai tässä joku Mustaschin otettakin kuulee, vaikka samaa hittihakuisuutta ei löydy.
Komatsu on hyvää ja karsinassaan monipuolista pöräyttelyä. Järin paljon uutta annettavaa sillä ei alaa luodanneelle kuitenkaan ole. Pikemminkin albumin kuuntelu menee bingoksi selkeitä mielleyhtymiä bongaillessa. Pisteet silti hyvästä meiningistä, napakasta otteesta ja shuffle-rytmin välttelystä.