Hyvää käyttömusiikkia elinvoimaiselta rocklaulajalta – arviossa Jeff Scott Soto

Julkaistu Infernossa 11/2020.

26.02.2021
JEFF SCOTT SOTO
Wide Awake (In My Dreamland)
FRONTIERS

Yngwie Malmsteenin bändistä ja Talismanista tunnetuksi tullut Jeff Scott Soto on ehtinyt olla monessa mukana. Nykyään miehellä on soolouran lisäksi SOTO-yhtye, joka on julkaissut kolme levyä, sekä pestit yhtyeissä W.E.T ja Sons of Apollo. Vuodesta 2008 mies on kuulunut myös Trans Siberian Orchestran vakituiseen laulajakaartiin. Työmoraalin puutteesta Sotoa ei voi siis ainakaan syyttää.

Käsissä on miehen seitsemäs soololevy, joka pitää sisällään miehen tavaramerkiksi muodostunutta melodista hard rockia. Tällä kertaa apumieheksi on valikoitunut Alessandro del Vecchio (Hardline, Jorn, Revolution Saints), joka paitsi vastaa levyn äänityksestä ja tuotannosta myös soittaa sillä bassoa ja koskettimia. Lisäksi mies on säveltänyt levyn kaikki kappaleet yhdessä Soton kanssa. Albumin muuhun miehistöön kuuluvat kitaristi Fabrizio Sgattoni ja rumpali Edu Cominato.

Soto osoittaa olevansa yhä elinvoimainen rocklaulaja, mikä ei ole 55-vuotiaalle mikään itsestäänselvyys. Tämä on tietysti ilahduttavaa, vaikka levyn kappalemateriaali ei mitään tajunnanräjäyttävää tarjoakaan. Oikein hyvää käyttömusiikkia, ei enempää tai vähempää.

Lisää luettavaa