Jos kanteen pitää ihan oikeasti kirjoittaa esittäjäksi ”Jizzy Pearl of Love/Hate”, lemahtaa jokseenkin väkinäinen tuoksahdus. Luulisi, että kaikki ne, jotka tietävät Love/Haten ylipäätään, tietävät myös bändin laulajan.
Love/Hate ei yltänyt aikoinaan aivan älyttömään sukseeseen, vaikka etenkin debyyttinsä Blackout in the Red Room (1990) on suorastaan loistava paketti ilkeästi rymisevää hard rockia. Myös Pearlin soololevy tarjoaa tanakkaa mäiskettä, vaikkakin selkeästi laimeammilla biiseillä. Surkeita suorituksia 12-raitaisena vähän ylimittaisella levyllä ei ole, mutta jalka vippaa vain parin biisin kohdalla.
Pearl laulaa riipivällä soundillaan ihan pätevästi, vaikka äänensä on muuttunut vuosien saatossa raakkuvammaksi. Katu-uskottavuutta hommassa on edelleen, eikä ukkeliosaston jähmeyttä ole havaittavissa oikein millään osa-alueella; meno on kohdakkoin jopa yllättävänkin tymäkkää.
Ihan positiivinen yllätys, vaikka biisimateriaalin keskinkertaisuus laskee kokonaissuorituksen vain ihan kivaksi.