Kotimaista Leverageä on kovin vaikeaa sijoittaa minkään tietyn genren raameihin. Lokakuun puolivälissä ilmestyneellä levylläkin on melkoinen kirjo poweria, AOR:ää, Queeniä, folkia ja neoklassista meininkiä perusheviä unohtamatta. Järjetön monipuolisuus on yhtyeen voimavara – siis silloin, kun sitä käytetään.
Biisit eivät ole mitään parin riffin toistoa, vaan massiivisia, kehittyviä tarinoita. Aina kun luulee, että tämä oli tässä, eteen lykätään kiemurteleva kitarasoolo, rauhallisempaa näppäilyä tai jotain ihan muuta.
Aloituskolmikko rullaa oikein mukavasti, mutta huomattavasti kaupallisemman nelosbiisin ja sen sisustustarroista repäistyjen sanoitusrivien jälkeen meinasivat mennä pasmat sekaisin. Rauhallinen Angelica on toinen erottuva veto – ei missään nimessä parasta, mihin porukka pystyisi. Komeaääninen Kimmo Blom pelastaa onneksi pahimmalta tylsistymiseltä, sillä herran laulantaa kuuntelee oikein mielellään.
Loppulevyn ajan jatkuu onneksi vauhdikas revittely, joka toimii todella hyvin. Vaikkei tämä mitään radiomusaa olekaan, biisit jäävät mukavasti mieleen, ja kokonaisuus on pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta vahva.