Kitaristivieraiden hyökyaalto tekee aika vakuuttavaa jälkeä – arviossa Jason Becker

Julkaistu Infernossa 11/2018.

28.03.2019
Jason Becker
Triumphant Hearts
Mascot

1980-luvulla kitaran ihmelapsena esiin päässyt Becker teki Marty Friedmanin kanssa pari loistavaa Cacophony-levyä, yhden soolon ja kiekon David Lee Rothin kitaristina. Steve Vain saappaisiin astunut Becker kuitenkin sairastui lihasrappeumatautiin ja menetti pian kykynsä puhua, liikkua ja hengittää itsenäisesti.

Liki 80-minuuttisen albumin säveltäminen ja kapellimestarointi on totta kai ällistyttävä suoritus ja äärimmäisen kunnioitettava ponnistus mieheltä, joka kommunikoi ulkomaailman kanssa silmiään liikuttamalla. Mutta jos tätä levyä ruoditaan ilman sympatia-ja tsemppipisteitä – ja miksei ruodittaisi – kitaristiraunion toinen soolo on aika hajanainen ja epämääräinen levy.

Kuten miehestä tehdyssä Not Dead Yet -dokumentissa huomataan, Beckerin halu säveltää ja kehittyä on vahva. Sen kuulee Triumphant Heartsin komeista orkestraatioista ja hienoista melodioista. Rockbiisien kanssa onkin sitten vähän laimeampaa: Hold on to Love on Beckerin oma matkakertomus, mutta biisinä se on aika yhdentekevä, hajuttomasti tulkittua kevytrockia. Onneksi levyllä on aika vähän rokkaamaan pyrkivää tavaraa.

Kohdakkoin Triumphant Hearts on erinomaisen upeaa kuultavaa, eritoten elokuvallisen sinfonisilta osiltaan. Myös mieletön kitaristivieraiden hyökyaalto tekee aika vakuuttavaa jälkeä. Tilutteluakin kuullaan, mutta korkean profiilin kitaristit vetelevät suurimmaksi osaksi tyylikkäästi sävellettyjä sooloja. Pariin biisiin on poimittu varsin maukkaaseen tapaan Beckerin omaa soittoa kaukaa menneisyydestä.

Lisää luettavaa