Kokonaisuuksia on vaikea hahmottaa riekkumisen ja rähinän keskeltä – arviossa Pupil Slicer

Julkaistu Infernossa 3/2021.

Pupil Slicer
Mirrors
PROSTHETIC

Lontoolaisleirissä on vissiin kuunneltu Dillinger Escape Planiä ja Convergeä ja lähdetty rakentelemaan siltä pohjalta omaa kiipeilytelinettä kulmikkaan mathcore-tykittelyn aktiviteettikentälle. Vaan siinä missä mainitut loistobändit kurottelivat lopulta varsin rohkeasti myös kauas tyylinsä keskeisten piirteiden ulkopuolelle, Pupil Slicer tyytyy pieneen aitaukseensa, jossa se potkii, lyö ja hakkaa päällään samoja seiniä alusta loppuun.

Trio on tyylilajissaan aivan osaava, ja onhan roisissa riekkumisessa kiitettävästi vimmaakin. Tällaisessa musiikissa riffin tai rytmin kiehtovuus on kuitenkin oleellista, ja bändi tuntuu jäävän vähän liiaksi äkkiväärien osien ja sovitusten pauloihin, iskevyyden kustannuksella. Vaikka biisien rajat hahmottomuuteen saakka hälventävä kollaasimaisuus kuuluu hommaan, kappaleista olisi kiva kyetä hahmottamaan edes jonkinlaisia kokonaisuuksia.

Kunnon riekkuminen puolustaa aina paikkaansa, mutta jokin raja siinäkin, tai ainakin se vaatii kontrastiksi jotakin muuta. Satunnaiset nytkyttelykohdat toimivat hyvin, mutta parhaat jutut ovat niitä ilmaisullisesti selkeimpiä. Ensilevyllä yli-innokkuus on ehkä luontevaa – edellä mainitut bändit muistaen –, mutta Pupil Slicerin olisi syytä etsiä mäiskeeseensä hiukan selväpiirteisyyttä ja tasapainoa. Soitto ja rähinä toimivat jo nyt oikein mainiosti.