Kokonaisuus ei onnistu vangitsemaan – arviossa Comatose Vigil A.K.

Julkaistu Infernossa 11/2018.

22.03.2019
Comatose Vigil A.K.
Evangelium Nihil
Non Serviam

Comatose Vigil A.K. on laulaja A.K. iEzorin vuonna 2017 perustama funeral doom -yhtye, jonka juuret ulottuvat huomattavasti kauemmas. Alun perin mies perusti vuonna 2001 Comatose Vigil -yhtyeen, joka hajosi vuonna 2016 kaksi pitkäsoittoa levytettyään. Vaikka musiikkityyli on sama, kaksi ryhmää voidaan erottaa toisistaan, sillä nykyisessä yhtyeessä on iEzoria lukuun ottamatta täysin eri jäsenistö.

Nykyisen inkarnaation debyyttilevy on murhaavan hidasta ja melko tympeääkin hautajaismörssäystä, etenkin kun neljän kappaleen yhteiskestoksi muodostuu noin 70 minuuttia. Edellisestä lausunnosta ei pidä vetää sitä johtopäätöstä, etten pitäisi murhaavan hitaasta musiikista, onhan hitaus genren perusedellytys. Ehkä eniten haraa vastaan iEzorin tasapaksu murina, johon kyllästyy melko nopeasti. Taustalla hymistelevät koskettimet luovat kokonaisuuteen uutta ulottuvuutta, mutta eivät pelasta sitä täysin.

Evangelium Nihil sisältää paikoin ihan mielenkiintoisiakin ideoita, mutta kokonaisuus ei onnistu vangitsemaan siten kuin tämäntyylisen musiikin toivoisi tekevän.

Lisää luettavaa