Joint Depressionin neljännen kokopitkän meno on mielenkiintoista erityisesti rohkeiden kontrastien vuoksi. Suurimmat vastavoimat ilmenevät raskaasti grungemetallia ryskävästä bändistä ja Maria Liikasen heleänkorkeasta laulusta. Kontrastia muodostuu myös biisimateriaalin osalta: yhtyeen ulosanti ulottuu akustisesta herkistelystä liki äärimetalliseen tykitykseen ja Tool-pastissista doomlaahusteluun – siis mitä tavanomaiselta mökötysheviltä jää tilaa.
Kaikki kontrastit eivät kuitenkaan toimi kuulijan kannalta mielekkäällä tavalla. Sieltä täältä tyylikirjastosta poimittu biisimateriaali heilauttaa levyn linjattoman rajamaille, ja helkkyvä laulu ei tunnu istuvan kaikin kohdin luontevasti hevirunttauksen ylle. Toivottomasti homma ei missään nimessä etene, ja rohkeudesta yrittää rikkoa kaavoja pitää antaa krediittiä. Levyn puolivälin tienoilla lymyävä muutaman perin mainion kappaleen putki antaa osviittaa bändin taidoista riffien, grooven ja laulun osuessa selkeästi samalle viivalle. Yhtye onnistuu näillä biiseillä parhaiten, koska se ei tunnu yrittävän liikaa.
Kenties sillä tarmolla, joka meni levyn oheen ympätyn dvd:n tuotantoon, olisi saanut koko albumista kauttaaltaan vakuuttavan. Tällaisenaan kokonaisuus ei saa täyttä synninpäästöä. Vaikka mukana on hienoja juttuja ja hyvää menoa, välillä irvistyttää vähän liian syvästi. Kuten monesti omakustanteiden suhteen, näkemyksellisen tuottaja-komentajan tyly punakynä ja armoton käskytys olisivat varmasti tehneet lopputuloksen kannalta terää.