Lopputulema on erittäin sujuva ja mukaansatempaava – arviossa Ryte

Julkaistu Infernossa 1/2020.

Ryte
Ryte
Heavy Psych Sounds

Kylläpä tuore wieniläisretkue liihottelee komeasti! 2016 perustetun jengin ideana on tahkota pääasiassa instrumentaalista stoner-doom-jazz-proge-psykedeliaa, ja homma toimii kerrassaan upeasti. Murea basso seikkailee ja kuljettelee orgaanista ilmaisua, jossa tuplakitarat tiluttavat eeppisenkuulaina ja riffittelevät mureina wah wahia polkien. Pohjalla kolisevat lennokkaasti groovaavat rummut ja päällä ujeltaa satunnainen theremin.

Neljän massiivisen kappaleen äärellä ei kyllästy, mutta ei myöskään mene hämmennyksiin. Meno etenee johdonmukaisesti, vaikka tapahtumarikkaiden kappaleiden mitat ovat kymmenen minuutin tietämillä. Bändi rokkaa ja huuruilee niin sujuvasti, että yhteys Fu Manchuun, Karma to Burniin ja vaikkapa Mastodoniin on ilmeinen, vaikkakaan ei kopioiva.

Mukana on myös paljon klassisen heavyn oivallisiksi todettuja hyveitä, ja näppärä kuulija bongaa asiallisesti suodatetut thinlizzyt, saxonit ja blacksabbathit – jopa Santanan! – vaivatta. Lopputulema on erittäin sujuva ja mukaansatempaava, sen verran intomielisesti yhtye ulottuvuudesta toiseen sukkuloivat teoksensa esittää.

Ensi alkuun vähän hassulta kuulostava soundimaailma hahmottuu pian koko lailla täydelliseksi edustamaansa musiikkiin. Protoolsit ja muut modernit hössötykset eivät tällaisen fiilistelyyn kuulu, ja näillä soittotaidoilla ja perussoundeilla nykytuotanto olisikin yhtyeelle haitaksi. Linjakasta yllätyksellisyyttä, soiton riemua ja hyvää meininkiä Rytellä on sen sijaan tarjottavanaan kunnioitettava määrä.