Mahtipontista ja melankolista musiikkia, joka ei voi olla tekemättä vaikutusta – arviossa Dautha

Julkaistu Infernossa 4/2018.

31.08.2018
Dautha
Brethren of Black Soil
Ván

Norrköpingiläinen Dautha esittelee debyyttilevyllään varsin komeasti pauhaavaa eeppistä doom metalia. Yhtyeen musiikin voisi sanoa kulkevan jossain Candlemassin, Solitude Aeturnusin ja While Heaven Weptin välimaastossa. Sanoitukselliset teemat käsittelevät antiikin ja keskiajan Euroopan historiaa ja tarustoja, mikä on tietysti sopivaa, kun kyseessä on painavan ja gregoriaanisen heavy metalin soittaminen. 

Dautha on onnistunut vangitsemaan levylle tumman ja paatoksellisen tunnelman, joka vie välittömästi mukanaan. Sävellyksistä löytyy melankolista kauneutta ja katolisen katumuksellista raskautta, kaipasi sitten raippaa tai piikkivyötä. Nimikappaleen ja Children’s Crusaden kaltaista tunteenpaloa ei tule kovin usein levyillä vastaan. 

Brethren of Black Soil on laadukas kokonaisuus, joka tarjoaa mahtipontista ja melankolista musiikkia, joka ei voi olla tekemättä vaikutusta. Ei hullumpi aloitus levytysuralle.

Lisää luettavaa