Mitä progressiivisemmaksi bändi äityy, sen kiinnostavammaksi se kasvaa – arviossa Dance Gavin Dance

Julkaistu Infernossa 7/2018.

Dance Gavin Dance
Artificial Selection
Rise

Sacramentolainen screamoakti esittää pääosin melko ärsyttävää musiikkia. Aina kun yhtye vie kuulijan jonkin mielenkiintoisen äärelle, se vetää maton jalkojen alta ja tarjoaa sen sijaan purkkaa ja siirappia. Puhtaasti lauletut popkertosäkeet lisäävät tietysti vetovoimaa, mutta ei tämänkaltaista söpöilyä loppupeleissä oikein jaksa. Breakdownitkin ovat melko ennalta arvattavia. 

Toisinaan yhtye väläyttelee osaamisen merkkejä, joten ihan toivoton tapaus Dance Gavin Dance ei ole. Mitä progressiivisemmaksi bändi äityy, sen kiinnostavammaksi se kasvaa, ja kyllä ne popmaisemoinnitkin välillä toimivat. Genren yleinen ongelma kuitenkin on, että sen yhtyeet eivät osaa päättää, tehdäkö pop-rockia vai raskasta metallia, joten ne päätyvät usein epäsuhtaiseen kompromissiin. 

Levyn paras kappale lienee Midnight Crusade, joka saa ristiriitaisesti kiitosta juuri tarttuvuutensa ja suoraviivaisuutensa ansiosta. No, levy herättää ristiriitaisia tuntoja, joten what can I say?