Tamperelainen metelikopla on mielenkiintoinen ilmestys. Siitä on vähän vaikea sanoa, mitä musiikkinsa edustaa: mukana on sävyjä (crust) punkista, hiphopista (tai nu-metalista) ja stonerista. Soitto on jämäkkää mutta sopivan roisia, ja laulussa mennään tunne edellä nuottiviivaston rajoitteista liiemmin piittaamatta. Tästä huolimatta – tai juuri siksi – lopputulemana on hyvinkin intensiivistä ja kirkasotsaista tulkintaa. Välillä lipsuu, mutta bändi onnistuu silti meuhkaamaan ihmeen hyvällä osumatarkkuudella.
Keskitempoista mäiskettä sisältävä levy on myös musiikillisesti kohtuullisen mukaansatempaava. Tilittävästä katujen kasvatit -tyyppisestä räppäys- ja huutolaulusta huolimatta perusvire on verrattain melodinen. Riffeiltään meno on melko iskevää, vaikka mitään unohtumatonta ei kuulla. Hyvällä perusmäiskeellä ja miedommallakin kekseliäisyydellä pärjää mainiosti, kun asenne on kohdillaan.
Jokseenkin monimuotoiseksi paljastuva albumi on omaan korvaani parhaimmillaan metallisimmillaan. Runnova Pullon pohjassa nousee kärkibiisiksi, mutta levyn anti on kauttaaltaan asiallista. Jännittävän omintakeinen ja vakuuttava purkaus.