Nannaa vanhoille faneille – arviossa Rage

Julkaistu Infernossa 1/2020.

Rage
Wings of Rage
SPV/Steamhammer

Rage on ollut aina bändiä kasarin puolivälistä luotsanneen basisti-laulaja Peavyn show. Rumpalit ja kitaristit ovat menneet ja tulleet, mutta Peavyn sävelkynä laulaa vuosikymmenestä toiseen. Pitkäsoittoja on takana jo yli kaksikymmentä. Aika harva, jos kukaan, on yltänyt tällä saralla vastaaviin lukemiin.

Levyjä ja kappaleita on kuitenkin vaivannut kautta vuosien enemmän tai vähemmän sama ongelma. Hyvältä kuulostaa, mutta viimeinen silaus on jäänyt hienoisesti puuttumaan. Aivan jokaista kiekkoa en ole kuullut, mutta omissa korvissani vain Ghosts (1999) on ollut täysipainoinen onnistuminen.

Wings of Rage on tässä mielessä varsin tuttua jatkoa pitkälle uralle. Peavy ei ole kummoinen laulaja, mutta ääni on välittömästi tunnistettava. Melodisuuden ja raskauden suhteen levy asettuu Helloweenin ja Grave Diggerin välimaastoon, ja kuten aina ennenkin, myös sävellykset kuulostavat periaatteessa vain ja ainoastaan Rageltä.

Sinfoniset sävyt pidetään tällä kertaa vähemmistössä. A Nameless Grave ja Shine a Light miellyttävät varmasti myös näiden värien ystäviä, mutta periaatteessa biisivalikoima on aika tasainen otanta bändin vuosien varrella harrastamia tyylejä. Kokonaisuus on ilahduttavan jämäkkä, reipas ja monipuolinen kuulostamatta kuitenkaan rikkonaiselta.

Tarttuvaa ja takuuvarmaa toimitustahan tässä taas tarjoillaan, mutta tälläkin kertaa erinomaisuuden rima jää harmittavasti ylittämättä. 

Kauas siitä ei kuitenkaan jäädä, ja vanhoille faneille Wings of Rage lieneekin melkoista nannaa.