Napakka ja vaihteleva pläjäys mukaansatempaavaa rässinrytyytystä – arviossa The Hirvi

Julkaistu Infernossa 7/2018.

22.11.2018
The Hirvi
Oldschool Killspree
Inverse

The Hirvi oli nimenä ja logona tiedossa jo 1980-luvun lopulla, kun pikametallihommat alkoivat puskea esiin, mutta kuulemaan helsinkiläisbändiä ei päässyt. Demon tekivät ja häipyivät näkyvistä. Nyt julkaistaan pitkäsoitto, jolla on parikin mainitun demon biisiä, jotka eivät erotu muusta materiaalista oikeastaan mitenkään. Tai kaikki biisithän tässä erottuvat enemmän tai vähemmän toisistaan, tyylilaji kun ei ole ihan selkeimmästä päästä. Perustana on punkinkatkuinen speed-thrash, mutta yhtye poukkoilee siitä sopivasti suuntaan ja toiseen.

Oldschool Killspreen taustalla kytee alati jonkinlainen hassutteluelementti, mutta huumorimusiikkia tämä ei ole. Meno on ärhäkkää ja riffipuolelta vallan tarttuvaa. Keulahahmo Juha Virtasen ”laulu” on kipakkaa kurkunpääraakkumista Udo Dirkschneiderin ja Bobby ”Blitz” Ellsworthin tienoolta. Tällainen räähkintä on helposti etäännyttävä ominaisuus, mutta homma toimii jämäkästi tamppaavan taustan päällä oivasti.

Kokonaisuus leipoutuu mukavaksi, kun bändin otteissa sekoittuvat pohjoisen sekopäisyys, sisämaan huumori ja pääkaupunkiseudun finesse. Täten sekä A.R.G:n, Prestigen että Stonen ystävät arvatenkin kohtaavat The Hirven mielellään.

Kahdeksan biisin albumi on napakka ja vaihteleva pläjäys mukaansatempaavaa rässinrytyytystä vähän sillä sun tällä höystettynä. Pelleilyksi tai ihan kaaokseksi homma ei mene, ja esimerkiksi levyn kiivain esitys, alle parin minuutin mittainen Vihan päivä, on kaikessa hooceemäisyydessäänkin ihan oikea, vähän S.O.D:n tyylinen biisi. Hitaampi Dance Dance Dance taas venyy vaivatta liki kahdeksaan minuuttiin.

Oldschool Killspree on jotenkin hyvin suomalainen vauhtimetallilevy, jolla vanha kohtaa uuden ja vankka osaaminen pidäkkeettömän elämöinnin – mainioin tuloksin.

Lisää luettavaa