Verrattain mielenkiintoisella tavalla operoiva ranskalaisyhtye kykenee vakuuttamaan miltei isomminkin. Bändin soitosta kajastaa Pelicanin raskas post-rock, kun taas melodioista ja laulaja Florent Gerbaultin touhusta tulee mieleen viistompi alternative Mew’n tietämiltä. Välillä kovastikin rytisevä murjonta kallistuu puolestaan Isis-ja Cult of Luna -osastolle. Verrokit ovat hyviä, ja Nord pääsee omillaankin varsin pitkälle.
Melko pitkiäkin aikoja instrumentaalisesti etenevä vyöryttely toimii varsin oivasti. Persoonallinen laulu onkin sitten vähän kahtiajakoinen elementti: lujemmin kajautellen se nousee aika majesteettiseksi luukutukseksi, mutta herkempi ilmaisu ei kanna ihan samaan tapaan ja liitelevämmät poposiot jäävät siten turhan helposti mesomisen jalkoihin. Resepti on joka tapauksessa hyvä ja dynamiikka tuntuu pelaavan luontevasti.
Vaikka Nord ei osu ihan vielä maalin keskiöön, sen ote on kiitettävän omaleimainen ja kiinnostava. Näine hyvineen yhtye jää satunnaiskuunneltavien pinoon, sillä vakiosoittoon tarvitaan vielä hieman terävämpi suoritus.