Nyt lähtee ääntä ja utua. Waste of Space Orchestra on yhtä kuin Oranssi Pazuzu ja Dark Buddha Rising – kumpikin kokonaisuudessaan. Kymmenen miestä saa aikaan tajuntaa höykyttävän psykedeelisen kosmoksen vyöryn.
Kokoonpano esitti teoksen viime vuoden Roadburnissa ja äänitti sitten spektaakkelin varsin onnistuneesti levymuotoon. Kahden bändin jyly on komeaa kuultavaa, oli kyseessä sitten huuruisempi möyhyäminen tai napakammin tarpova junttaus. Tunnin kokonaisuudessa on kosolti kumpaakin, joten paketti on musertavuudestaan huolimatta perin kuuntelukelpoinen.
Kahdet rummut, pörinät, suhinat, ulinat, pulputukset ja raastavat kitarat luovat puitteet isolle metakalle. Kaiken lennokkuuden taustalla tuntuu olevan tiukka kuri, ja joukko saa pidettyä äänen erinomaisen hyvin hallinnassa. Myös yhteinen näkemys vaikuttaa suorastaan rautaiselta.
Paitsi että yllättävän monipuoliseksi paljastuva levy on melkoista juhlaa, positiivista on myös se, ettei Waste of Space Orchestra kuulosta liikaa kummaltakaan osabändiltään. Viitteet ovat selkeitä, mutta esimerkiksi Pazuzu-raakkuminen jää suhteellisen vähäiseen osaan. Kahden samantyyppisen mutta silti erilaisen bändin yhteensointi antaa hurjasti mahdollisuuksia ilmaisun variointiin, ja sen suhteen Syntheosis onkin erittäin rikas kokonaisuus.
Toivoa sopii, että yhteistyö jatkuu, sillä jatkossa tästä pajasta saattaisi tulla kerrassaan huikeaa kuultavaa. Nytkin ollaan erinomaisella tasolla.