Venäläinen Bewailer esittelee debyytillään arkaaisesti kumahtelevaa funeral doomia, joskin melodisemmin kuin moni kollegansa. Usein yhtyeen musiikista tuleekin mieleen 90-lukulainen dark metal-suuntaus, jossa karkeus ja kauneus kohtasivat parhaimmillaan varsin onnistuneesti. Onnistumisen hetkiä tarjoaa myös Where My Demise Dwells, muttei siinä määrin kuin toivoisi.
Bewailer edustaa genreä, jossa on miltei mahdotonta keksiä uutta ja se on jopa epätoivottavaa. Tunnelma on tärkein, ja se saa mielellään olla laatua epätoivoinen. Yhtye ja levynsä kärsivät hienoisista lastentaudeista, joskin samaan hengenvetoon täytyy todeta, että ilmaisun karuus myös pukee sävellyksiä ja tuo niihin viehkoa särmää. Eikä tässä tyylilajissa ole koskaan retosteltu teknisillä seikoilla, pikemminkin päinvastoin.
Kaikesta huolimatta pieni hionta siellä täällä ei olisi pahitteeksi. Esimerkiksi laulaja-kitaristi-basisti Ovfrostin murinalaulut kuulostavat hieman hengettömiltä ja ponnettomilta. Onneksi vierailevan laulajan Evgenia Samsonovan feminiinisempi ja pehmeämpi tulkinta tuo äänimaisemaan kaivattua vaihtelua.
Jonkin verran hyvää, paljon lainattua, syvänsinistä ja toisinaan keskinkertaista musiikkia tarjoava Where My Demise Dwells ei ole toivoton levytys (tai tietyssä mielessä kyllä on), mutta se ei myöskään tarjoa mitään ikimuistoista. Katsotaan, josko seuraavalla kerralla onnistuttaisiin paremmin. Suunta on joka tapauksessa oikea.