Riffit ja ärjyntä tempaavat mukaansa, vaikka lisää riehakkuutta ja mätää jääkin kaipaamaan – arviossa Stass

Julkaistu Infernossa 2/2021.

Stass
Songs of Flesh and Decay
EMANZIPATION

Mehukkaalla Sunlight-pörinällä kuolometallinsa tarjoileva Stass miellyttäisi kitarasoundillaan vähintäänkin kohtuullisesti, vaikka biisit olisivat aivan paskoja. Eivät onneksi ole, joskaan eivät harmi kyllä erityisen loistokkaitakaan. Vanhan Entombedin ja Dismemberin käry on vahva, mutta suorasta apinoinnista ei voi puhua.

Stass kuulostaa samaan aikaan perinteiseltä ja modernilta. Oikeaoppisen visvainen rohina saa tukea niin skarpeista ja nykyaikaisen kuuloisista rummuista, että vaikutelma on jopa hämmentävä. Tietysti musiikki tuotetaan 2020-luvulla ajan standardien mukaisesti, mutta jotenkin Sunlight-soundiin yhdistää aina soitannollisen arvaamattomuuden sekä yleisen sutun ja saastan. Niitä löytyy tällä kertaa vain pintasilauksen verran.

Stassin suoritteet ovat harkittuja ja viimeisteltyjä, mikä on komeiden kitaraleadien kohdalla ehdottoman hyvä asia. Geneeristen rumpufillien ja iskujen kvantisoinnin osalta taas ei niinkään. Henkimaailman juttuja, mutta jotenkin death metalin ei kuulu olla näin hygieenistä.

Bändillä on kuitenkin aivan hyvä meininki, ja eritoten runsaiden leadien melodisuus miellyttää. Riffien ja ärjynnän mukaansatempaavuus pysyy kohtuullisena, vaikka bändin ilmaisu kaipaisi lisää arvaamatonta riehakkuutta. Ja ehtaa mätää.