Vakavasti punkinkatkuista sludge-runttausta – eli ”suometallia” – rytistelevään savannahlaiskoplaan on tullut tutustuttua vain kursorisesti, mikä on miellettävä näin kovatasoisen albumin soidessa selkeäksi virheeksi.
Bändin niputtaminen 2010-luvun puisevaan sludge-aaltoon ei ole ainakaan seitsemännen levyn äärellä oikea näkemys, vaikka roisia ja mutaista särövallia on äänikuvassa rutkasti. Ryminää, räiskettä ja runttausta tulee niin että jytkyy, mutta sävyjäkin löytyy!
Meno on railakas, ja riffit ovat sopivan likaisella tavalla tarttuvia. D-beatin kanssa vehtailevan operoinnin pohjalla kuuluu itsensä Discharge, mikä on tietenkin ehdoton plussa. Jumittelu, nysvääminen ja progeilu jää hyvin vähälle, vaikka tuoreen kakkoskitaristin kanssa leiskahtaa jopa klassisia kitaraharmonioita. Hyvin irtoaa, kun joka tontin meno on reipasta!
Toimivasti ärisijän ja karjujan vuoropuheluin rähisty levy on energinen ja mukaansatempaava. Alkuun hämmentänyt ilmiasun romuluisuus paljastuu ehdottomaksi voimavaraksi ja sopii yhtyeen remellykseen erinomaisesti.