Rujon väkivaltaista ja omintakeista musiikkia – arviossa Sadistic Ritual

Julkaistu Infernossa 5/2022.

SADISTIC RITUAL
The Enigma, Boundless
PROSTHETIC

Tämä levy suorastaan pakottaa käyttämään runsaasti adjektiiveja, mutta yritän saada väliin muitakin sanoja. Atlantasta tulevan nelikon thrash ei ole todellakaan mitään tyypillisintä kasarikaahausta, vaikka nouseekin jostain vanhan germaanirässin taikinajuuresta. Musiikki on äänekästä, rujon väkivaltaista ja varsin omintakeista. Omaleimaisuus tuo mieleen vanhan Voivodin kuulostamatta siltä kuitenkaan yhtään.

Bändi kuvaa tyyliään psykedeeliseksi thrashiksi, ja happoisuutta onkin havaittavissa tietyn venyvyyden ja mustanpuhuvan muodottomuuden kautta. Näennäisestä kaoottisuudesta huolimatta biisit eivät harhaile liikoja ja yhteensoitto pysyy tiukasti kasassa. Vaikka ote on rujo ja vauhdikas, materiaalista löytyy tunnelmallisempaakin osastoa. Sen mittaan kitaramelodiat ovat välistä yllättävänkin nättejä, kieroudesta huolimatta.

Jossain kohdin levy jää polkemaan vähän paikalleen, mutta kokonaisuutena Sadistic Ritualin toinen albumi on oikein piristävä tuttavuus. Vähän jotain muuta.

The Enigma, Boundless ei ole nimensä mukaisesti välttämättä mikään helppo pala pyöriteltäväksi, ja äänite saattaakin jäädä valitettavan harvan herkuksi.

Lisää luettavaa