Suuria ja tunnepitoisia kertosäkeitä, roisia rymistelyä ja uljasta laulua – arviossa Warrel Dane

Julkaistu Infernossa 10/2018.

09.02.2019
Warrel Dane
Shadow Work
Century Media

Tästä piti tulla Sanctuaryssä ja Nevermoressa laulaneen Warrel Danen toinen soololevy. Näin ei käynyt, sillä Dane kuoli viime vuoden joulukuussa 56 vuoden iässä. 80 minuutin mammutiksi suunniteltu albumi ei ehtinyt likimainkaan valmiiksi.

Shadow Work kattaa puolet suunnitelma-asteelle jääneen teoksen materiaalista. Edes Danen laulut eivät ole kokonaan viimeisteltyä, levylle tarkoitettua tavaraa. Esituotantovaiheen otoksista on kuitenkin koostettu hyvä kokonaisuus, ja on peräti kutkuttava ajatus, kuinka kova levystä olisikaan tullut, jos…

Uuden brassibändin kanssa tehty levy kuulostaa samantyyppiseltä paatosmetallilta kuin Nevermoren klassis-eeppis-progressiivinen thrash. Suuria ja tunnepitoisia kertosäkeitä, roisia rymistelyä ja uljasta laulua riittää. Albumista oli ilmeisesti tulossa vielä moni-ilmeisempi, blastbeateja ja örinää sisältävä, haastava teos, mutta nyt ääri-ilmiöistä on havaittavissa korkeintaan etäisiä viitteitä.

Biisien osalta levy sisältää erittäin potentiaalista mutta ei huippuunsa saatettua materiaalia. Postuumina kunnianosoituksena se toimii kuitenkin erinomaisesti, ja onhan vaikkapa monumentaalinen päätös Mother Is the Word for God ihokarvoja nostattava teos.

Lisää luettavaa