Tarttuvuus ja aggressiivisuus yhdistyvät oikealla tavalla – arviossa Thy Kingdom Will Burn

Julkaistu Infernossa 10/2021.

02.01.2022
THY KINGDOM WILL BURN
Thy Kingdom Will Burn
SCARLET

Kouvolalainen Thy Kingdom Will Burn yhdistelee melodeathissään varsin miellyttävästi varhaisen At the Gatesin ja Hypocrisyn musiikillisia elementtejä. Vielä kun kirsikaksi kakun päälle on lisätty hieman Sentencedin melodista kaihomieltä, ollaan sangen optimaalisen reseptin äärellä.

Kymenlaaksolaiskvartetti toistaa varsin tutunkuuloisia temppuja, mutta tekee sen niin hyvin, ettei asiasta tee mieli naputtaa. Yhtye osaa säveltää kappaleita, joissa tarttuvuus ja aggressiivisuus yhdistyvät juuri oikealla
tavalla. Äänimaisema ja tuotanto on pidetty sopivan maanläheisenä, eikä kappaleisiin ole lähdetty lisäämään ylimääräisiä krumeluureja. On luotettu pelkästään riffien ja melodioiden kantavaan voimaan, ja hyvä niin.

Thy Kingdom Will Burnin debyytti on varsin pätevä teos, mutta bändi ei ole vielä maalissa. Vaikka kaikki perusasiat ovat kunnossa, tuntuu että orkesterilla olisi rahkeita vielä suurempiin mainetekoihin. Niitä vartoessa tämä esikoisopus toimii hyvänä odotusmusiikkina. Etenkin komea päätöskappale Season of Sorrow lämmittää mukavasti.

Lisää luettavaa