Todella tempoileva ja hahmoton – arviossa Howling Sycamore

Julkaistu Infernossa 6/2019.

23.09.2019
Howling Sycamore
Seven Pathways to Annihilation
Prosthetic

Onhan se hyvä, että asetetaan kuulijalle haasteita ja tehdään musiikkia estottomasti ja asioita jännittävästi yhdistellen. Joskus haasteen tuntee heti ensikuuntelulla kihelmöivänä tarpeena palata levyn äärelle välittömästi sen loputtua, vaikka – tai koska – siitä ei ensikierroksella tajunnut mitään. Käytännön tasolla on kuitenkin positiivista, jos tolkku säilyy eivätkä haasteet käy ylitsepääsemättömiksi.

Howling Sycamoren kohdalla on otettava taisteluasenne käyttöön jo ekassa biisissä, jotta selviää ensimmäisen kahden minuutin yli. Ja sulateltavia minuutteja riittää. Seven Pathways to Annihilation yhdistelee klassista Queensrÿche- ja Fates Warning -osaston hoilottelevaa progeheavyä eeppiseen Nevermore-paatokseen, yliampuvasti blastaavaan äärimetalliin ja kokeellisempaan ilmaisuun. Kas, saksofonikin siellä seassa naukuu!

Paperilla tämä kuulostaa kiintoisalta, etenkin kun projektin päävastuullisena on Ephel Duath -kitaristi Davide Tiso, laulussa Watchtowerin Jason McMaster ja rummuissa ex-Necrophagist-mies Hannes Grossmann. Lopputulos on kuitenkin todella tempoileva ja hahmoton, eikä vähiten massiivisiin mittoihin kasvavien kappaleiden vuoksi.

Eivätkä kappaleet ole vain pitkiä, vaan pikemminkin jättimäisiä ideasankoja, joista tuntuu läikähtelevän erilaisia osasia miltei sattumanvaraisesti. Musiikin palaset eivät tunnu istuvan toisiinsa, vaikka teknisesti meno on toki esimerkillistä. Oikein vihkiytynyt ja yli-inhimillisellä paneutumiskyvyllä varustettu hahmo saanee tästä irti vaikka mitä, mutta kaltaiseni normikuulija kohtaa lähinnä turhautumisen. 

Lisää luettavaa