Vakuuttava kokonaisuus debyytiksi – arviossa Conviction

Julkaistu Infernossa 2/2021.

CONVICTION
Conviction
ARGONAUTA

En tiedä järin montaa ranskalaista doombändiä, mutta tässäpä olisi sellainen. Perinteikkään mallin tuomiota jakeleva nelikko debytoi sopivan homeisesti ja kellopuntit paljaiden varpaiden yllä lepattaen.

Bändin otteissa on sopivasti niin muinaista tuhnua kuin terävää raskautta. Jylhästi kajahtelevat voimasoinnut ja tavaramerkinomaisesti venyttelevät leadit ovat jopa erinomaista kuultavaa. Kuulaan laulunhoilottelun suhteen on astetta hankalampi allekirjoittaa loistavuuden paperit, vaikka maanläheinen inhimillisyys ja esittäjän persoonallisuus siinä kaikuvat kuten monella muullakin alan melodisesti sanailevalla tekijällä. Ja onhan tuomiossa korahteluakin, kuten kuuluu.

Conviction yhdistää Cathedralin ensilevyn lanaavan raskauden Pentagramin rokkaavuuteen ja Saint Vitusin alakuloiseen melodisuuteen. Lopputulemana on kiintoisa muttei mestarillinen albumi. Debyyttilevyksi kokonaisuus on kuitenkin vakuuttava, eivätkä tuotannolliset kummallisuudetkaan oikeastaan haittaa.