Varsin kelvollinen ja etenkin vahvasti sympatiseerattava tuotos – arviossa Raduxin ep

Julkaistu Infernossa 9/2018.

07.02.2019
Radux
Disaster Imminent
Svart

Nuclear Assault. Sehän se on Tampereen vauhtiveikkojen ilmaisun pohjana, ja eipä paremmasta väliä. Toki menossa kuuluu muukin pikametalliriivintä, mutta tyyli ja erityisesti basisti-laulaja Juhon lauluääni ovat vahvasti linkityksissä newyorkilaisten kipakkaan paahtoon.

Muutaman vuoden demotasolla operoinut Radux debytoi sopivanmittaisella pikkulevyllä. Sen aikana ei ehdi puutua, ja bändin energia kantaa hyvin, vaikka materiaali ei ole ihan täyttä timanttia.

Radux tuntuu panostavan enemmän tukka putkella koohottamiseen kuin tarttuvien sävellysten tekemiseen. Riffeissä ja melodioissa – jotka ovat usein yksi yhteen, muuten – on toki jonkin verran simppeliä tarttuvuutta, mikä varmasti nappaa mukaansa livenä. Kotikuuntelussa kappaleisiin kaipaisi vähän enemmän substanssia. Taakkanani on tietysti sukupolvikokemus aidon kasarirässin parissa, ja nuoriin korviin Radux porautuu varmasti eri tavalla. 

Setämiehellekin Disaster Imminent on varsin kelvollinen ja etenkin vahvasti sympatiseerattava tuotos. Kapean sektorin huomioiden yhtye on saanut neljän biisin jatkumoon kivasti vaihtelua, mutta pitkäsoitolle tarvitaan terävämpää sävellyskynää, jotta esikuvat saadaan heilautettua alustoiltaan.

Ei ihme, että kuulin taannoin 30 vuoden takaisen Slayerin raikuvan mopoautosta. Ei pelaa nimittäin pelkällä vauhdilla se.

Lisää luettavaa