Nyt ollaan erikoismölyämisen äärellä. Under mekastaa sarjiskansissa vahvasti 90-lukulaiseen tapaan yhdistellen massiiviseen doomsoundiinsa noisea, grungea, progea, sludgea ja silkkaa avantgardea.
Hankalahan bändiä on kuvailla mainitsematta Melvinsiä. Toisaalta mieleen tulee vekkulimpi versio Neurosisista tai hidastettu ja lyijyllä päällystetty Quicksand. Vertauskohdista huolimatta Underin meininki on suhteellisen omanlaista, eikä apinoinnista pääse syyttämään.
Verrattain pitkiä ja omalakisia biisejä kuunnellessa ei tule tylsää, vaikka bändi ei juuri lähde levittelemään ilmaisunsa ääripäitä tai instrumentaatioita. Räyhäävä laulu saa höysteeksi komeasti stemmattuja melodisia kohtia ja hidas möyhennys kontrastiksi haastavampia tahtilajeja ja ripeämpää tempoa. Lopulta on varsin yllättävää, miten hyvin levy pitää otteessaan.
Isolla äänellä ja vakuuttavalla tatsilla tahkoava brittitrio kuulostaa loppujen lopuksi vähän kuin seonneelta panssarivaunulta, jossa soi väärällä nopeudella vanhoja liedlevyjä soittava radiokanava. Komendantti sen kuin ärjyy ruosteisesta tähystysluukusta ja savuava metallinen mörkö ryömii ja rynnistelee pitkin monttuista tannerta.