Veteraanivimmaa vereslihaisella käsityöotteella – arviossa Solstice

Julkaistu Infernossa 4/2021.

SOLSTICE
Casting the Die
EMANZIPATION

Miamin Solstice laati 1990-luvun alkupuolella pari vähintäänkin puolikovaa death-thrash-albumia, joista ensimmäisellä soitti miltei albumista kuin albumista hyvän tehnyt pistäytyjäkitaristi James Murphy. Muulla miehistöllä oli (tai tuli) kytkyjä Malevolent Creationiin ja Cannibal Corpseen, joten meininki oli kohdillaan ja otekin mainittuihin päin kallellaan.

Hajonnut yhtye palasi hetkeksi manan mailta vuonna 2009 tomeran kuolometallisella To Dust -albumilla, ja nyt ollaan toisen paluun edessä.

Casting the Die ei kuulosta erityisen vahvasti bändin uran alkupään kuolorässiltä vaan pikemminkin aggro-mäiskeeltä. Ankeanpuoleiseksi jäävä hc-mielleyhtymä johtuu suurelta osin uuden äänen Ryan Taylorin laulusta, joka on varsin äkäistä rähjäystä.

Ainoan pysyvän jäsenen, kitaristi Dennis Munozin kaveriksi on palannut To Dustilla huilivuorossa ollut alkuperäisrumpali Alex Marquez. Ukkeli työstää pömpeleitä vimmalla, ja touhusta kuulee, että soitettua on tullut. Myös se tulee selväksi, että soittoa ei ole suotta viilailtu, vaan seassa on aimo annos ehtaa kaaosta.

Casting the Die sisältää riuskaa ja vimmaista, suurelta osin myös onnistunutta pieksentää. Hetkittäin tuntuu, että intensiteettiruuvi on väännetty jopa vähän ylikierteille. Kitarakuvioissa ja maukkaasti solahtavissa leadeissä on silti mukavasti ytyä ja vanhan liiton osaaminen kuuluu lievästä perustasoisuudesta huolimatta positiivisesti. Ei tämä mullistava suoritus ole, mutta oikein hyvää veteraanivimmaa vereslihaisella käsityöotteella nyt kuitenkin.