Etsi
Sonata Arctica on edennyt jo yhdeksänteen levyynsä – siitäkin huolimatta, ettei huippusuosittu melometalliryhmä ole tehnyt kovaäänisimpien kuulijoiden mukaan yli vuosikymmeneen mitään oikein. Tässä jutussa bändi vastaa nettikirjoittelijoiden syytöksiin.
Joskus on hyvä pysähtyä aloilleen ja kyseenalaistaa koko olevaisuutensa. Dark Tranquillity kohtasi uutta musiikkia luodessaan sisimmät ristiriitansa ja joutui kasvotusten oman peilikuvansa kanssa. Lopputuloksena on yksi neljännesvuosisadan toimineen yhtyeen parhaista albumeista.
Kymmenisen vuotta sitten moni piti hollantilaista Delainiä yhden levyn ja useiden laulajien projektina. Toinen toistaan vahvemmat albumit ovat kuitenkin nostaneet bändin lähemmäksi melodisen metallin huippua.
Metal Churchin vanhan liiton heavyn perustuksille pystytetty rakennelma ei valmistu ikinä – tai ainakaan niin kauan kuin bändiä 80-luvun alusta luotsanneessa kitaristi Kurdt Vanderhoofissa pihisee henki.
Kun parinkymmenen vuoden ikään ehtinyt Throes of Dawn palaa elävien kirjoihin, se ei tyydy vain julkaisemaan musiikkia, vaan luo kuulijakuntansa elettäväksi kokonaan uusia tunnetiloja.
Festivaalit. Se kaikkein täydellisin viikonloppu, jona kaikki on lähtökohtaisesti pielessä. Ilosaarirockin ohjelmapäällikkö Panu Huttunen valotti festarikauden päätteeksi aikataulutuksen syitä ja seurauksia.
Djent/proge-bändinä aloittaneen Tesseractin miehitys on hajautunut vuosien varrella pitkin maailmaa. Toisin kuin voisi olettaa, etäsuhde on vain kiteyttänyt brittibändin visiota.
Salakavalaa black metalia, tarttuvaa koneraskastelua, sisäisiä ristiriitaisuuksia ja kymmenen vuoden hiljaisuuksia. Thyranen parinkymmenen vuoden mittaisella taipaleella mikään ei ole ollut niin varmaa kuin arvaamattomuus.
Kutsuttiinpa sitä suomalaiseksi sisuksi tai itsepäiseksi periksiantamattomuudeksi, pakanametallinen Brymir valjasti kaikki kohtaamansa vaikeudet musiikkiin. Tuloksena on pitkään odotettu kakkosalbumi.
Moni saattaa erehtyä ajattelemaan, että lastenmusiikiksi käy mikä tahansa lällättely. Sehän on ”vain” lastenmusiikkia. Tosiasiassa lasten joukosta löytyvät ne innokkaimmat ja vaativimmat fanit, joita ei saa puolelleen helpolla.
Norjalainen In the Woods... versoili muinoin kolmella albumillaan black metalista progen kautta avantgardeen. Vaadittiin 14 välivuotta, ennen kuin nämä oksat alkoivat kantaa uutta hedelmää.
Ruotsalainen October Tide surmattiin viisitoista vuotta sitten – vain jotta Fredrik Norrman voisi nostaa ruhon haudastaan entistä kylmempänä, kun vähääkään toivoa ei enää ole.
Soittaessasi metallibändissä ja etsiessäsi julkaisijaa musiikillesi olet usein samanlaisessa tilanteessa kuin työtön työnhakija: musiikkisi on kuin CV:si, saatekirjeesi kuin hakemuksesi. Promokuvat antavat sinulle kasvot.
Aika, mullistuva maailma tai edes kuoleman armoton kosketus eivät ole onnistuneet pysäyttämään Deftonesia, jonka vaihtoehtometalli huokuu tässä hetkessä elämistä.
Perusta bändi. Sävellä biisejä. Soita keikkoja. Lähettele demoja levy-yhtiöihin. Solmi levytyssopimus. Painu studioon. Julkaise albumi. Lähde kiertueelle. Yksinkertaista, eikö?
Hollantilaisen Texturesin progemetallin periaatteena oli rikkoa rajoja, kunnes bändi päätti rikkoa rajojen rikkomisen normin ja antaa vallan musiikilleen.
Laulaja äänityskoppiin, paina ”rec”, taltioi laulut ja kiitä hyvästä suorituksesta. Paperilla laulujen äänittäminen on helppoa, tosielämässä toisinaan lähes painajaista.
Norjalaisen Borknagarin alkuräjähdyksestä on kulunut yli 20 vuotta, mutta bändin ulottuvuudet jatkavat laajentumistaan. Matka vie läpi äärimetallin, progressiivisuuden ja folkin universumien.
Viisi vuotta sitten musiikillisen uskonloikan harpannut sooloartisti Steven Wilson on kuin eri muusikko, jos verrataan viime vuosikymmenen lopulla maailmaa kiertäneeseen Porcupine Treen laulaja-kitaristiin.
Mitä haitarilla tekee folkmetallibändien keikoilla? Eihän sitä edes kuule kitaravallien läpi. Eikä haitarisoundilla voi soittaa mitään sellaista, millä olisi merkitystä biisien kannalta. Niinhän?
Kun moni samanikäinen metallibändi kirjoittaa omaa muistokirjoitustaan, saksalaisen heavy metalin kivijalkoihin neljättä vuosikymmentä kuulunut Grave Digger ei suostu siirtymään edes elinkaarensa ehtoopuolelle.
Amberian Dawnin kitaroiva kippari Tuomas Seppänen voi huokaista helpotuksesta. Kolmisen vuotta sitten hänen yhtyeensä hajosi liitoksistaan, mutta tuli jälleenrakennetuksi entistä vahvemmaksi.
Leprous, Sphere, Rendezvous Point – 28.10.2015 Helsinki, Nosturi
