Etsi
Lepää rauhassa, Phil McCormack.
Julkaistu Infernossa 2/2019.
Bloodbath on yhtä jäsentä pienempi.
36-vuotias Vader on yhä melkoisessa iskussa.
Hate käsittelee uudella levyllään tuttuja teemoja.
Toxic Holocaust viettää juhlavuottaan vanhojen aikojen merkeissä.
Uusi Lamb of God -albumi saattaa olla ulkona jo tämän vuoden puolella.
Kiirettä pitelee, mikäli meinaa kaikki bändit nähdä.
Cumbeastin mörssäys ei tunne rajoja.
Voivodilla pitää kiirettä, mutta bändin biisikynään tämä ei vaikuta.
King's X:n hommat nytkähtivät askeleen verran eteenpäin.
Serpent of Gnosis kuulostaa pitkälti siltä kuin miehistönsä antaa odottaa.
King Satanista löytyy myös tämä puoli.
Julkaistu Infernossa 1/2019.
Uusi Firespawn-kappale on kuin nyrkinisku naamaan.
Anonyymiä linjaa vetävä Aethyrick on suomalaiskokoonpano, jonka esikoislevyllä kuullaan syvälle sieluun porautuvaa tunnelmallista black metalia.
Possessed on todellakin iskussa!
Kolme vuotta sitten sivuun vetäytynyt MyGrain on palannut. Tällä kertaa bänditoiminta kulkee rennolla otteella ja omilla ehdoilla.
Michael Schenker ei näe nykyistä UFO:a kovin suotuisassa valossa.
Cave In tekee paluun vastoinkäymisistä huolimatta.
Jess by the Lake tarjoaa annoksen maanläheistä rockmusiikkia.