Etsi
Virallinen julkaisupäivä on vasta tulevana perjantaina.
Kappale löytyy yhtyeen viimeisimmältä pitkäsoitolta.
Mukana Moral Hygiene -rundilla myös The 69 Eyes sekä 3Teeth.
Kappale esittelee samalla Medeian Samuli Peltolan sooloprojektin esikois-ep:tä.
Viimeisin pitkäsoitto Krüller ilmestyi helmikuussa.
Dragula on näkemä suosittu karaokebiisi vanhemman väen keskuudessa.
Liput myynnissä 24.3. alkaen.
Lukuisia muusikoita innoittanut levy on poikinut myös lukuisia covereita. Tässä niistä muutamia valittuja paloja.
Paitoja on vielä saatavilla.
Uutta päivämäärää etsitään vielä.
Yhtyeen mukaan kyse ei ole koronasta.
Heart-Shaped Glasses -videolla on yli 32 miljoonaa katselua.
Tuotoilla autetaan Ukrainan sodan uhreja.
Uusi Itä-metal -albumi ilmestyy myöhemmin keväällä.
Mukana myös laulaja Franky Perez.
Pitkäsoitto seuraa myöhemmin perässä.
Lassi Vääränen haastaa itseään laulajana kitaristi Karim Elbannan kanssa.
Denis Forkas sanoo Westin varastaneen hänen taideteoksensa omaan musiikkivideoonsa.
Michael Pfaffhan se.
"Insanity kiteyttää meidän identieettiä selkeämmin", tuumaa laulaja Michaela Tuomenoksa.
Heavy Pendulum on yhtyeen ensimmäinen levy sitten yhtyeen basistin kuoleman.
Kappale löytyy myöhemmin keväällä ilmestyvältä ep-levyltä.
Tattoo the Earth -festarikiertueella sattui ja tapahtui kaikenlaista.
Rumpalilla on pahoja iho-ongelmia käsissään, mikä tekee soittamisesta hyvin tuskallista.
Laulaja sanoo biisinkirjoitustapaansa hyvin epätavanomaiseksi.