Muun muassa Children of Bodomille ja Behemothille levyjen kansia tehnyt taiteilija syyttää Kanye Westiä plagioinnista

Denis Forkas sanoo Westin varastaneen hänen taideteoksensa omaan musiikkivideoonsa.

17.03.2022

Venäläinen taiteilija Denis Forkas Kostromitin, joka on tehnyt kansitaiteita monille metallibändeille kuten Behemothille, Children of Bodomille, Paradise Lostille, Wolves in the Throne Roomille ja Akhlysille, sanoo räppäri Kanye Westin plagioineen hänen taideteostaan tuoreella Hurricane-musiikkivideollaan.

”Valppaat seuraajani ovat saattaneet tietooni, että vuonna 2017 tekemäni Hortus Aureus -teos on varastettu Kanye Westin viimeisimpään videoon. Kukaan videon tuotannossa mukana ollut taho ei ole ollut minuun missään yhteydessä, se on vain pöllitty netistä ja uudelleenrenderöity videolle”, Forkas kommentoi Instagramissa, jossa tämä on laittanut oman teoksensa ja pysäytyskuvan Westin videosta vieretysten vertailun vuoksi.

”Epäilen, että Kanye itse olisi tämän salakähmäisyyden takana, mutta silti sitä odottaisi jonkinlaista eettisyyttä, laaduntarkkailua ja kunnioitusta hänenlaiseltaan suositulta artistilta.”

Lisää luettavaa