Etsi
Ex-Iron Maiden -solisti tekee Suomessa kolme keikkaa lokakuussa.
"Mielestäni bändit ja fanit mahdollistavat bisneksen olemassaolon, eikä päinvastoin."
Mukana myös muun muassa Amorphis ja Insomnium.
Holden Matthews poltti kolme kirkkoa maalis-huhtikuussa 2019.
Mukana myös biisi biisiltä -kommentit.
Korvaaja on kuitenkin jo löytynyt.
Wake sisältää myös koukuttavia laulumelodioita ja kokeellisia instrumentaatioita.
120 onnekasta fania pääsi katsomaan naamioyhtyeen Maida Vale -studiokeikkaa.
Liput myynnissä 13.2. alkaen.
Betrayed on debyytti-ep:n kolmas singlelohkaisu.
Odotettu uusi albumi julkaistaan huhtikuussa.
Julkaisijana toimii maineikas Nuclear Blast.
Tätä on luvassa ensi kesänä Nummirockissa.
Oikeuskäsittely nimestä jatkuu.
Pitkäsoitto näkee päivänvalon toukokuussa.
Kiertuekitaristi Maciej Mellerin pesti yhtyeen riveissä vakiintui.
Yhtyeen debyytti ilmestyy helmikuun lopulla.
Climate-singlellä tartutaan ajankohtaiseen aiheeseen.
Alkuperäinen ja sensuroimaton versio löytyy vain aikuisviihdesivustolta.
Endless Forms Most Gruesomen yleissoundia kuvaillaan mutaisen rouheaksi.
Turkulaisyhtyeessä puhaltelevat muutenkin uudet tuulet.
Debyytti julkaistaan myöhemmin kuluvana vuonna.
Gloria Cavalera veti sitten kunnolla herneet nenään laulajan tuoreen haastattelun takia.
Helsinkiläisyhtye julkaisee tänä vuonna myös uuden levyn.
Kristian Toivainen jättää basistin tontin.