Etsi
Entiset Nightwish-bänditoverit tekivät yhteiskeikan Sveitsissä.
Osbournen tavoitteena on päästä keikkakuntoon kesäksi 2024.
Left on yhtyeen yhdeksäs pitkäsoitto.
Alessandro Venturellan mukaan levykokonaisuudet ovat yhä tärkeitä, mutta bändillä on nyt vapaus julkaista halutessaan vaikka vain yksittäisiä sinkkuja.
Ex-basisti sanoo tuhonneensa monia soittimia pelkästään hikoilemalla.
Mustainen mielestä Marty Friedman on ainoa, joka on tehnyt "mitään merkittävää" Megadethin ulkopuolella.
Richie Faulkner on painanut laulajan neuvon syvälle muistinsa sopukoihin.
Where Do We Go From Here? on yhtyeen kahdeksas pitkäsoitto.
Tältä meno näytti entisten Judas Priest -muusikoiden bändin debyyttikeikalla.
30.6.-2.7.2023, Tuska, Helsinki
Metallican tyypit osaavat selkeästi nauraa itselleen.
Veistos esittää vuonna 2021 löydettyä Drepanoistodus Iommii -fossiilia.
Vania Cavalera oli 80-vuotias.
Ex-kitaristi lisää ettei hänellä enää ole mitään haluja puhua myöskään heille.
Kitaristin mukaan Caught in a Mosh on kuin kokoelmalevy yhteen kappaleeseen tiivistettynä.
"Eivät he koskaan tule sanomaan minua rahan perässä juoksevaksi huoraksi suoraan päin naamaa", kitaristi tuumaa.
29.6.-1.7.2023, Provinssi, Seinäjoki
Anthony "Ten Second Songs" Vincent iski kyntensä Käärijään.
Vauvalla ei ole kuitenkaan hätää, laulaja tiedottaa.
"Sehän on iso nukke, eikö se ole vähän kyseenalaista?" Smith myöntää pohtineensa.
Tästähän on muodostunut perinne.
Dustie Waringin edustajan mukaan vakavat syytökset ovat tekaistuja eikä syytöksiä tehnyt nainen ole niin viaton kuin on antanut ymmärtää.