Etsi
Ensi vuosi alkaa black metalin puolesta mielenkiintoisissa merkeissä.
John Smithin kattaus komistuu.
Virallinen paluukeikka järjestetään toukokuussa.
Osbournesta heavy metaliksi lokeroiminen tuntuu myös liian rajoittavalta.
Melkoista meininkiä.
Jenkkiläisten debyytin julkaistusta tulee kuluneeksi 25 vuotta. Tämä tarkoittaa paluuta keikkahommien pariin.
Keikkaputki alkaa 12.1. Tampereelta.
Emmat jaetaan 17.2.2024.
Nordic Live Productions Oy:n lupaamia palkkioita kesäkuun kahdesta loppuunmyydystä konsertista ei ole vieläkään kuulunut, uutisoi Vasabladet.
Weinberg erotettiin yhtyeestä vain reilu kuukausi ennen kuin tällä tuli täyteen 10 vuotta bändin riveissä.
Siitä tuoreempaa Pantera-keikkaa hyvällä kuvan- ja äänenlaadulla.
Mukana myös Gibson-yhtiön toimitusjohtaja Cesar Gueikian.
Kiertue alkaa 12.1. Tampereen Talvihelvetistä.
Ei huono!
Kappale kertoo perheestä.
Tätä on pantattu hartaasti.
Onnea avioparille!
Ranskasta rytisee!
Onneksi ei käynyt huonommin.
40 vuotta on tarpeeksi, tuumasivat sepulturalaiset.
Lipunmyynti alkaa 11.12.
Liput nyt myynnissä.
"Hyökkäsin aina niitä kohtaan, jotka ovat minulle kaikkein läheisimpiä, rakkaimpia ihmisiä."
Biisi on julkaistu maistiaisena tulevalta livelevyltä.
Peikkometalli ja surmacore paiskaavat kättä neljän keikan verran alkukeväästä.