Etsi
For the Love of Metal on Sniderin tuoreen soololevyn nimikkokappale.
Conan Barbaari oli Momoan mukaan puolestaan Panteraa.
Julkaistu Infernossa 8/2018.
Tässäpä taas erikoinen juttu.
Molemmat ovat ehdolla sekä vuoden yhtye- että vuoden levy -kategorioissa.
Richard Z. Kruspe toteaa hip-hopin syrjäyttäneen rockin kapinoinnin välineenä.
Bändissä vaikuttavat lisäksi Matt Sorum, Steve Stevens ja Franky Perez.
Slayer, Lamb of God, Anthrax, Obituary – 8.12.2018 Helsingin jäähalli
Fred Durst saapuu lippiksineen Suomeen.
Tapahtuma esittelee Suomen metallikentän uusia toivoja ja vanhoja konkareita.
Megadeth-pomon mukaan sen pitäisi tapahtua thrash metalin syntysijoilla.
Yhtye aloittaa ensi vuoden julkaisemalla coverlevyn.
Muun muassa Anthrax ja Halestorm täydentävät kattausta.
Julkaistu Infernossa 8/2017.
Muun muassa High on Fire ja Trivium myös ehdolla.
...and Oceansin paluu saa entistä mielenkiintoisempia piirteitä.
Viime vuoden maaliskuussa kuolleen Gabriel ”Negru” Mafan rumpalointia kuullaan vielä yhdellä levyllä.
Julkaistu Infernossa 7/2018.
Aussibändi The Eternal on kasannut vakuuttavan progressiivisen doom metal -monumentin. Musiikin pohjana toimii kaikista säännöistä irrottautuminen.
Steve Harris arvostaa Blaze Bayleyn kanssa tehtyjä levyjä.