Etsi
Tuskinpa Ozzy tästä pahasti nokkiinsa ottaa.
Julkaistu Infernossa 7/2018.
Doomtrio Yob on monesta syystä ylpeä uudesta Our Raw Heart -albumistaan. Erityisen tärkeä se on laulaja-kitaristi Mike Scheidtille, joka katsoi viime vuonna kuolemaa silmästä silmään.
Black Acid World on melkoinen hyppy Sotajumalan maisemista!
Kotimainen Corpsessed rankaisee oikein kunnolla.
Liput myyntiin torstaina 8. marraskuuta.
Taustalla soolobändin kanssa tehty keikkareissu keskelle Bosnian sotaa.
Tom G. Warrior saattaa loppuun työn, jonka aloitti vuonna 1986.
Aethyrick on kova tulokas kotimaisten black metal -levyttäjien joukkoon.
Väitetysti Karl Loganin hallussa olleilla videoilla on esiintynyt esiteini-ikäisiä tyttöjä.
Julkaistu Infernossa 6/2018.
Pulkkinen tulee myös kertomaan kuulumisia matkan varrella kiertuepäiväkirjan merkeissä.
Saatanallisen hevin ylipappi King Diamond on vihdoinkin julkaisemassa live-dvd:n.
Slipknot palaa uudella sinkullaan parin ensimmäisen levynsä maisemiin.
Bruce Dickinsonin mielestä Maiden kyllä ehdottomasti kuuluisi mukaan, muttei ota asiasta sen suurempaa stressiä.
Tarkempaa syytä operaatiolle ei ole kerrottu julkisuuteen.
"Levyjen julkaiseminen on meille täysin luonnollinen lisä toimintoihin", toteaa toimitusjohtaja Matti Lehtonen.
Amberian Dawn teki vanhalle biisilleen uuden videon.
Xenosis on epilogi painajaiseen päättyvälle albumitrilogialle.