Etsi
Ranta aikoo jatkossa keskittyä entistä vahvemmin kuvaamiseen.
Arvio julkaistu Infernossa 5/2017.
Jurassic Rock – 5.8.2017 Mikkeli
10-minuuttinen raita avaa myöhemmin syksyllä julkaistavan E-albumin.
Saarihelvetti – 5.8.2017, Viikinsaari, Tampere
Albumia juhlistetaan julkaisuviikolla keikoilla Tampereella ja Turussa.
Norman Lonhard viihtyi yhtyeen riveissä kahdeksan ja puoli vuotta.
Paula Radcliffe tunnustautuu Iron Maidenin ystäväksi.
Kitaristi Mikael Haavisto nähdään yhtyeen riveissä vielä kahden keikan verran.
Samalla vietetään Grave Pleasuresin levynjulkkareita.
Uraansa lopetteleva HIM nähdään ennen Tavastiaa vielä muun muassa Oulussa, Seinäjoella ja Tampereella.
Keväällä alkanut koeaika on päättynyt kiitettävin arvosanoin, tiedottaa yhtye.
You Will Know the Lion by His Claw on toinen single syksymmällä julkaistavalta uudelta albumilta.
Norjalaisyhtye sanoo vapautuneensa uudella levyllä genrerajoitteista.
Essence on ep-trilogian toisen osan nimikkokappale.
Paljon onnea Paul Bruce Dickinson!