Etsi
Mikäli kitaristin puheet ja Amazon-nettisivut vain pitävät paikkansa, niin näin on tosiaan näreet.
Yhtye julkaisee syksyllä uuden pitkäsoiton kuuden vuoden tauon jälkeen.
Syrjäisillä saarilla evoluutio etenee omituisia reittejä, mutta aina se tapahtuu samalla periaatteella: ne, jotka sopeutuvat, selviytyvät. Sólstafir sen todistaa.
Arvio julkaistu Infernossa 5/2017.
Islantilaisyhtye kiertää toukokuussa julkaistun Berdreyminn-albuminsa tiimoilta ja saapuu myös Helsinkiin.
Kaikkiaan sadasneljäskymmenesyhdeksäs Inferno puodeissa ja laatikoissa perjantaina 25. elokuuta.
Odotettu Amain näkee päivänvalon 25. elokuuta.
Mikäli väität, että metallimusiikki on jämähtänyt omien rajojensa vangiksi, et ole kuullut ranskalaisesta Igorrrista.
Hitchhiker on irroitettu yhtyeen viimeisimmältä Enter the Arena -albumilta.
Anatheman taival alkoi myrskyillä ennen tyyntä. Vastatuulet ovat lauhtuneet hiljalleen sitä myötä, mitä tutummaksi Cavanaghin veljekset ovat tulleet oman ja itseään ympäröivän ihmisyyden kanssa.
Lapsenmuisto on syyskuussa julkaistavan Kaiho-albumin esikoissingle.
Apocalyptic Hearts on toinen singlelohkaisu syyskuussa ilmestyvältä pitkäsoitolta.
Myös lämmittelybändi menee vaihtoon ja uusi keikkakaveri ilmoitetaan myöhemmin.
Silence Is the Only Sound -levy juhlistaa Rueslåttenin 20-vuotista soolouraa.
Kiertue starttaa levyjulkkarikeikalla Helsingin Virgin Oilissa 16. syyskuuta.
Doom soi Korjaamon lisäksi myös Olympia-korttelissa.
Kappale on irroitettu yhtyeen debyyttipitkäsoitolta.
Villisti riepottelevalla Helsinki Savagery -albumilla levytysuransa avannut Foreseen kiristää kakkoslevyllä ruuvia entisestään. Tällä kertaa tukka pölisee jopa poikkeuksellisen tiukoissa merkeissä.