Beast in Blackin ja W.A.S.P.-yhtyeen sukset menivät ristiin – suomalaisyhtye hyppäsi kelkasta kesken Euroopan-kiertueen

Kabanen kertoo Iltasanomille pääesiintyjän kohdelleen heitä kaltoin.

03.11.2017

Tänään debyyttilevynsä julkaissut Beast in Black oli kiinnitetty W.A.S.P.-yhtyeen lämmittelijäksi näiden mittavalle Euroopan-kiertueelle, joka alkoi 28. lokakuuta ja jatkuu aina marraskuun loppuun saakka. Beast in Blackin osalta kiertue ei kuitenkaan sujunut lainkaan kuin Strömsössä vaan yhtye tiedotti myöhään eilen illalla sosiaalisessa mediassa jättävänsä kiertueen kesken.

Iltasanomat tavoitti Kabasen asian tiimoilta ja tämä kommentoi lyhyesti päätöksen taustalla olleen pääesiintyjätahon huono kohtelu ja kohtuuttomat vaatimukset. Lakiteknisistä syistä Kabanen ei voi puhua asian kovin yksityiskohtaisesti. Myös Inferno on lähestynyt Beast in Black -leiriä kommenttipyynnöllä, johon ei toistaiseksi ole vielä vastattu.

”Mitkään meille ennakkoon luvatut asiat eivät pitäneet. Lisäksi menetimme oikeuden soundcheckiin ja sokerina pohjalla meiltä alettiin kiristää rahaa, että saisimme soittaa”, Kabanen kertoi Iltasanomille.

Yhtye ei kuitenkaan jää surkuttelemaan vaan painaa eteenpäin leuka pystyssä. Bändi tiedottikin tänään ensimmäisestä pääesiintyjäkeikastaan Helsingissä, joka tapahtuu Nosturissa 10. helmikuuta.

Lisää luettavaa