Bodom After Midnight julkaisi videon tulevalta levyltään – näin kulki soitto Alexi Laiholta tämän viimeiseksi jääneellä julkaisulla

Laiho ehti äänittämään bändin kanssa kolmen biisin ep:n ja kuvaamaan videon ennen menehtymistään.

30.03.2021

Yllättäen viime vuoden lopussa menehtynyt kitaristisuuruus Alexi Laiho ehti ennen kuolemaansa äänittää uuden Bodom After Midnight -yhtyeensä kanssa kolmen biisin ep-levyn, joka julkaistaan Laihon muistoksi 23. huhtikuuta.

Laiho ehti myös kuvata muun yhtyeen – johon kuuluivat Laihon entinen Children of Bodom -kollega Daniel FreybergSanta Cruzissa bassotellut Mitja Toivonen sekä Paradise Lostin rumpalina toimiva Waltteri Väyrynen – kanssa musiikkivideon ep:n nimikkokappaleelle Paint the Sky with Blood. Nyt tämä kyseinen video on julki ja sen pariin pääset tuosta alta.

Lisää luettavaa